Kirjoittaja
Savolaesen nais-immeisen näpertelyjä ja höpertelyjä;) Valokuvaus on ykkösharrastus korttien näpertelyn ohella. Neuleitakin saattaa joskus valmistua ihan esiteltäväksi! Matkailu avartaa, kuten vanha sanonta kuuluu, siksi yritän olla poissa kotoa mahdollisimman paljon! Kreikka on best!!! Koira ja mies haittaa harrastuksia.
Kuvien kopioiminen kielletty! Kuvat omia ottamia.
|
09.02.2010 - 20:31
Tulin vasta eilen Hesan reissulta kotiin. Menin jo perjantaina ystävän luo. Käytiin syömässä keskustassa aivan ihanassa ruokapaikassa - Leonardossa! Ruoka oli tosi hyvää, broilerin rintafileetä rosmariinikastikkeessa, ja hintakin oli alta kympin;) Lauantai-aamuna lähdettiin sitten seikkailulle määränpäänä Leimailutaivas. Hyvin tuonne osattiinkin, ensin keskustasta metrolla Mellunmäkeen ja sitten bussilla perille. Oltiin vähän yli 11 perillä, joten jonoa ei enää ulkona ollut, sisällä sitäkin suurempi ruuhka! Kierreltiin ja katseltiin, mihinkään ei meinannu päästä lähellekään myyntipöytiä katselemaan tarjontaa, mutta silti tarttui jotain tuomisia kotiin, papereita, leimoja, koristeita, nauhoja. Tässä muutamia kuvia paikanpäältä:
  
Ja sitten ostoksia:

Pakkanenkin on taas kiristymään päin, joten huomenna joutaakin oleilemaan sisätiloissa ja tekemään kortteja ja kokeilemaan noita uusia juttuja;)
*Sirmeli
09.02.2010 - 17:52
Tämän viikon haasteena on punainen ja turkoosi, tässä uudella leimasimella tehty korttini. Ja paperi ja koristeetkin hankittu Leimailutaivaasta!

*Sirmeli
04.02.2010 - 23:24
Sain palkintopostia kahtena päivänä, tiistaina tuli Kikalta ihania papereita ja koristeita, tänään tuli LorealBlondin kirje, jossa oli leimakuvia, pitsiä ja ihana kortti. Kiitos molemmille lähettäjille;)
Tässä Kikalta tulleet:
ja tässä blondin lähetys:  
Ja nyt nukkumaan!
*Sirmeli
04.02.2010 - 23:07
Nyt onkin vuorosa tämän kerran viimeinen haaste... aihe on Feikkiakvarelli.
Yhdistin tässä kaksi juttua ja yritin tehdä nimilapun tuolla feikkiakvarellilla, ei kyllä ihan onnistunu, innoissani taisin suihkutella vettä runsanpuoleisesti ja vähempikin perhosia olis riittänyt;) Ja tässä on nyt kaksi vähän erilaista puolta. Tämä saa nyt kelvata, en kerkee enää uuttakaan tekemään, pitää ruveta pakkamaan ja nukkumaan, aamulla on aikainen herätys, lähden tulemaan sinne etelään päin;)

Nähdään lauantaina;D
*Sirmeli
04.02.2010 - 22:36
Nyt on sitten ensimmäisen haasteen aika, jo sitä on odotettukin :)
Ensimmäisen haasteen luonnos näyttää tältä :
Tässäpä korttini tähän uuteen haasteeseen.

*Sirmeli
02.02.2010 - 21:26
Keskiviikon korttihaaste 11
Aiheena tälläkertaa SIIVET ja korttikoko vapaa. Tässä ATC-kokoinen korttini, ja eikös nuo hajuherneetkin näytä siiviltä;) Pakko laittaa molemmat, kun ovat kuvattu samaan kuvaan.
. Kesää odotellessa;)
*Sirmeli
02.02.2010 - 20:20
Haaste Kaikille # 25 Kaupunki / Skinny koko
Kaupunkeja olisi vaikka kuinka, ulkomaisista Tukholma on tutuin, Ateenassa kerran käyneenä haluaisin uudestaan, siellä olisi niin paljon katsomista ja nähtävää! Riikaan haluaisin myös pidemmäksi aikaa kun päiväksi. Pysytellään nyt kuitenkin ihan kotimaan kamaralla! Tuolla kaupungissa olen käynyt syntymässä;) Jouduin olemaan 2,5-vuotiaana pitkään siellä Lastenlinnassa (sairaala). Olin siellä vuoden ammattikoulussa v.-75/76, senjälkeen töissä nyt jo loppuneessa pukutehtaassa. Tykkään käydä siellä kiertelemässä nykyisin vaan tulee käytyä aika harvoin, vaikka matkaa ei niin järin paljon olekaan, satakunta kilsaa vain.
Saa arvata mikä onkaan kaupunki;)

Joo, kyllä se on tuo kalakukkojen kaapunti;D
*Sirmeli
02.02.2010 - 16:35
Haasteena on...
BLING BLING
Eli kaikenlaista kimallusta ja timanttien säihkettä kaivataan siis haastekortteihin tällä viikolla! Kuka tykkää laittaa enemmän ja kuka vähän vähemmän, mutta BlingBlingiä pitäisi kuitenkin olla ;)

Tämmöisiä kimalluksia tällä kertaa... ei nuo kimalteet kyllä kovin hyvin näy.
*Sirmeli
01.02.2010 - 23:09
Tämä oli tosi vaikea, vaikka katsoin sen videonkin moneen kertaan, mun aivot ei rekisteröiny;) Ja en millään meinannu löytää sopivia leimasimia varastoistani. Tuossa on nyt sitten teksileimasimessa mustaa ja lintuihin kokeilin eri värejä, lintuleiman käytin tekstin päällä ja sitten paperiin. Kyllä tuli paljon paperikorin täytettä;D Ja ihmettelen vieläkin, miksi se ei toimi toisinpäin? Ei jääny oikeastaan mitään linnunkuvaa, kun kokeilin ja leimasin tekstin paperiin. Yksinkertainen kortti taas.
*Sirmeli
31.01.2010 - 23:39
KORTTEILUHAASTE 7
AIHE: TEE PARANE PIAN-KORTTI
Tämmöisellä hunajanallella mukaan. Hunajajan parantaa ainakin flunssan ja ystävän ajatukset antavat lisää voimaa;)
*Sirmeli
|
|